— Tule tänne, niin minä syön sinut.
— Ei pidä tarpeettomasti pitää kiirettä, sanoi poika. En minä ole tullut tänne miksikään ruokapalaksi. Minulla on aivan totiset tuumat.
— Elä siinä löpise joutavia, minun on nälkä, huusi akka.
— Nälkä voi olla kenellä tahansa, sanoi poika. Mutta ensin on tässä siivosti keskusteltava.
— Mikä sinä luulet olevasi?
— Olenhan vain tällainen kuin olen. Minä en ole paljoakaan, mutta sitä enemmän minun vaimoni. Hän on kovin suurta sukua.
— Mitä hänen sukunsa minuun kuuluu?
— Sitä minä en tiedä, kuuluuko hän sinun sukuusi. Muodon mukaan ei sitä juuri uskoisi, Hän on luonani kaunis kuin kuva, jota ei juuri voi sinusta sanoa, toisinaan taas on hän joutsen.
— Sukuahan sinä sitten olet minulle, sanoi akka. Elä siinä joutavia höpise, vaan istu pöytään, minä tuon sinulle ruokaa, kun kerran sattui sukulainen luonani käymään.
— Mieluummin minä syön kuin että minua syödään, sanoi poika.