Kuningas aikoi kuitenkin viedä pojan hirteen, kun kuninkaan tytär riensi apuun ja sanoi, että hän tahtoo pojan miehekseen. Kun kuningas sen kuuli, niin kysyi hän pojalta:
— Otatko hänet?
— En huoli, vastasi poika.
Silloin kuningas suuttui niin, että hän ei vähään aikaan nähnyt mitään. Mutta kun hän vihdoin sai sanan sanotuksi, niin hän käski pojan pukemaan väkisinkin hääpukuun ja viettämään vihkiäisiä.
Olivat nekin häät, kun poikaa kuletettiin väkipakolla kirkkoon vihittäväksi. Ja jotta hän ei hääpidoissa pääsisi karkaamaan, niin sidottiin hän kiinni tuoliin ja kaksi sotamiestä pantiin häntä vartioimaan. Mutta poika vain nauroi kaikelle tälle ja ärsytti yhä enemmän kuningasta, joka suuttui lopulta niin, että kiusallakin kruunasi hänet vielä valtakunnan toisen puolen kuninkaaksikin.
Mutta kun hääpidot olivat loppuneet, sanoi poika nuorelle vaimolleen:
— Mielihalustahan minä sinut olen ottanut, mutta jos sen olisin sanonut isällesi, niin ei hän olisi sinua antanut minulle, joka olen tällainen köyhä poika. Kun häntä oikein ärsytin, niin teki hän juuri niinkuin minä tahdoin.
Ja sille kuninkaan tytär ja poika nauroivat makeasti.
Ja vaskilekkeriä pidettiin kuninkaan hovissa suuressa kunniassa ja siinä kuninkaan ja hänen kauniin vaimonsa lapset leikkivät. Ja vaikka lekkeri olikin niin suuri, niin aikaa myöten eivät kaikki heidän lapsensa mahtuneet sinne yhtaikaa.