— Kuinka minä sen voin tehdä, vastasi poika, kun minut on tänne pantu vartioimaan veljiäni kaikista vaaroista?
— Sen minä estän, sanoi ukko.
Hän otti pojan kädestä pyssyn, pisti sen pystyyn ja sanoi:
— Ei ylitse, ei alitse, ei vieritse! Nyt ei tästä lennä taivaankaan lintu ylitse, eikä ainoakaan peto lähesty ja veljesi nukkuvat siksi, kunnes sinä palaat.
— Jos niin on, niin kyllähän minä sitten voin tulla sinua saattamaan, sanoi poika.
Kun he olivat pikkuisen matkaa yhdessä kulkeneet, niin alkoi näkyä vaskinen linna. Vaskesta oli sen seinät, vaskesta sen kiiltävä katto ja sen korkeat tornit ja kirkas valo loisti kaikista sen ikkunoista, Kun he tulivat komealle vaskiselle portille, niin siinä vahdit tekivät heille kunniaa. Ja kun he sisälle astuivat, niin mikä loisto ja komeus, mikä häikäisevä prameus siellä oli! Ukko nyt pojalle näytteli linnansa komeutta ja lopulta kestitsi häntä runsaasti kaikenlaisilla herkuilla. Kun poika aterian päätti, niin oli hän niin täynnä, että vaikealta liikkuminen tuntui.
— Niin on hyvä olla, sanoi hän, ettei oikein tiedä, kenen poika onkaan. Mutta pois minun jo täytyisi mennä, siellä veljet jo varmaankin kaipaavat.
— Kuinka kauan luulet saavasi olla matkalla, ennenkuin veljesi luo ennätät? sanoi ukko.
— Saman verran kuin tänne tullessanikin, vastasi poika.
— Jos omin voimin menet, niin kestää matka ainakin viisi vuorokautta.