Kun hän aitasta tuli pihalle, niin oli poika jo kaukana pellon toisella puolella, siellä hän otti hatun päästään, jolloin isäntä hänet näki.
— Tuolla se kirottu mies jo menee, huusi isäntä ja läksi poikaa kiinni ottamaan.
Mutta poika panikin hatun jälleen päähänsä ja katosi näkyvistä.
Laukkunsa kultaa täynnä asteli poika yhä vain itää kohden siihen ilman suuntaan, jonne hänen vaimonsa oli kadonnut. Käveltyään sen päivän tuli hän valkoisen meren rannalle. Valkoinen oli sen pohja ja maidon värinen sen vesi.
Poika asteli pitkin rantaa ja etsi ihmisolentoa, joka soutaisi hänet meren toiselle puolelle. Siinä kävellessään tuli hän pienelle mökille. Kun poika tuvan oven avasi, niin näki hän siellä tytön, jolla oli kolme kyynärää pitkä nenä, jolla hän kohenteli liedessä palavia puita.
— Mitä sinä minun asunnostani etsit? kysyi tyttö.
— Soutajaa, joka minut veisi valkoisen meren toiselle rannalle, vastasi poika.
— Minä kyllä voin sinut toiselle rannalle soutaa, sanoi tyttö, mutta maksutta en sitä tee.
— Ja mitä sinä maksuksi vaadit?
— Sinun toisen kätesi.