— Terveisiä sisariltasi, sanoi poika.
— Kuinka sinä tänne olet päässyt, kun sinulta ei ole ainoatakaan jäsentä poissa ja molemmat kätesi olisi pitänyt ottaa.
— Ne tyytyivät soutupalkaksi ottamaan kultaa, vastasi poika.
— Siinä he ovat tehneet vastoin kaikkia sopimuksia, sanoi tyttö vihoissaan. Kyllä minä heille vielä opetan, mitä se tahtoo sanoa, kun kultaan tyytyvät eivätkä käsiäsi sinulta vieneet.
Tyttö lauhtui kuitenkin ja kysyi pojalta:
— Minne olet matkalla?
— Tuon punaisen meren keskelle linnaan, joka on upotettu veden sisään niin ettei muuta kuin vähän harjaa näkyy veden kalvon yläpuolella.
— Turhaan etsit, sanoi tyttö, ei sellaista linnaa tässä meressä ole, sillä olen moneen kertaan soudellut sen ristiin ja rastiin.
Kun tyttö näki, miten alakuloiseksi poika tuli hänen sanoistaan, niin lausui hän:
— Odota aamuun, niin kysyn taivaan linnuilta. Ehkä joku niistä on sen nähnyt, mitä minä en ole nähnyt.