Nuori vaimo ei kuunnellut miehensä valituksia, vaan toi sinisen huivin ja antoi sen miehelleen ja sanoi:
— Mene kosken rannalle ja lyö tällä huivilla vettä ja sano näin: Tähän tulkoon yön aikana kultainen silta ja hopeiset käsipuut.
— Kyllä teillä naisilla on jos jonkinmoisia temppuja, sanoi poika, mutta voihan tuota koettaa.
Ja hän meni kosken rannalle ja teki niinkuin hänen vaimonsa oli neuvonut. Käytyään saunassa meni hän levolle ja nukkui aamuun asti. Hän kuuli virralta päin tavattoman suurta melua ja heräsi unestaan.
— Miksihän ne siellä virralla nyt sellaista pahaa elämää pitävät, Sitä siltaa ne kai siellä odottelevat, mutta sen minä voin sanoa ja vakuuttaa, ettei siitä ilosta mitään tule.
— Parasta on olla vannomatta, sanoi hänen vaimonsa. Menehän ensin katsomaan.
Poika meni, ja kun hän lähelle virtaa tuli, niin jäi hän aivan kuin naulattuna paikalleen seisomaan, eikä saanut sanaakaan suustaan. Virran yli vei silta, ja se oli kullasta laadittu ja hopeiset siinä olivat käsipuut, ja koko kansa oli tätä komeutta ihailemassa ja ihmettelemässä. Poika juoksi hengästyneenä vaimonsa luo ja sanoi:
— Se on siellä, se on siellä?
— Mikä on siellä? kysyi vaimo.
— Se silta, se silta!