Kun he illalla palasivat ja jälleen ryhtyivät kanteleen tekoon, niin pantiin poika taas tulta näyttämään. Pian alkoivat hänen silmänsä taas ummistua.
Jo aikoivat miehet hänet surmata, kun poika hetkiseksi havahti ja alkoi silmiään hieroa sillä hänen vaimonsa antamalla silkkisellä huivilla. Kun akka sen huomasi, huusi hän pojilleen:
— Odottakaahan vähäisen, pojat, minä tahdon kurkistaa, millä korealla rievulla tuo poika silmiään pyyhkii.
Hän tarkasti huivia ja sanoi:
— Tämä mies onkin sisareni tyttären mies. Minkätähden et aikaisemmin itseäsi ilmaissut? Tässä on jo syöty sinun toverisikin tuon viivyttelemisesi tähden.
— Joutivatkin sellaiset miehet suden syötäviksi, vastasi poika.
— Mutta kannel ei ole valmiiksi tullut.
Nyt alkoivat miehet kiireimmän kautta sitä kannelta valmistaa, ja sillä aikaa akka syötti ja juotti poikaa. Siinä aterioidessaan poika kertoi, mihin hän kannelta tarvitsi. Kun akka tarinan kuuli, niin sanoi hän:
— Tuo aika on jo umpeen kulumaisillaan ja jollet pian ole omilla maillasi, niin vie kuninkaanpoika sinun vaimosi.
Jo saivat miehet kanteleen valmiiksi, ja kun he viimeisen naulan olivat siihen lyödä nakuttaneet, niin alkoi se elää ja soida. Kuten ihmeellinen soitin se helisi pöydällä, se kaikui kaikkea sitä, mitä kuulijan mielessä salaisena virtana liikkui. Sen ääni oli kirkas ja kaunis, se myrskynä kohisi ja se lempeästi lauloi. Hetken he tätä ihmeellistä soittoa kuuntelivat, mutta akka sanoi pojilleen: