— Minä sinulle leipää annan, sanoi poika ja kontistansa hän vaimolle ojensi palasen.
Mutta kun vaimo sen leivän käteensä ottanut oli, niin muuttui se kiveksi.
— Samaa kiveä sinä syöt kuin minäkin, sanoi vaimo ja ojensi pojalle kiven.
Mutta kun poika siihen tarttui, niin muuttui se hänen kädessään valkoiseksi leiväksi.
Kun poika yön oli siinä levännyt ja aamulla matkalle valmistui, niin kysyi vaimo:
— Minne, vieras, matkasi vie?
— Jumalan luo, vastasi poika. Keisari minun omani anastaa mielii, ja nyt Jumalalta pyytäisin sellaista kirjaa, ettei hän minua armaastani eroittaisi.
— Kun hänet löytänyt olet, sanoi akka, niin häneltä kysy, miksi minun kaksitoista vuotta on täytynyt kiviä syödä?
Kun poika oli vähän aikaa matkannut, niin näki hän linnan valkoisen ja hohtavan. Valkoisesta kivestä se laadittu oli, ja aurinko sen harjalla asuntoaan piti. Ja kun hän sinne sisään astui, niin oven toinen toistaan kauniimman hän edessään näki. Yhdeksän niitä oli, ja kun hän yhdeksännen avannut oli, niin seisoi hän Jumalan valtaistuimen edessä.
Silloin poika heittäytyi hänen eteensä maahan. Ja Jumala kysyi häneltä lempeällä äänellä: