— Miksi minun luokseni tulit?
— Katso, sinä minulle vaimon annoit, ja minä onnellinen olin hänen kanssansa. Mutta tuli keisari ja minun onneani itselleen anastaa tahtoi. Anna minulle sellainen kirja, ettei hän, eikä kukaan muukaan minun omaani minulta riistää taida.
Kun Jumala sen kuuli, niin antoi hän pojalle käteen kirjan ja sanoi:
— Tämä sinä keisarillesi saata ja ojenna se hänelle jotta hän sen lukea taitaisi.
— Kun minulle näin armollinen olet ollut, sanoi poika, niin ilmoita minulle, miksi muita niin kovasti rangaissut olet? Miksi vaimoa, joka minulle suojan tarjosi, olet tuominnut kiviä syömään?
— Rikas oli tuo nainen, sanoi Jumala, mutta hänen sydämensä oli kova kuin kivi, eikä hän ainoallekaan tarvitsevaiselle palaakaan ojentanut, siksi täytyy hänen leivän sijasta kiviä purra.
— Etkö sinä armossasi häntä tästä kirvoittaa taida?
— Minä luon kuuni loiston veden kalvoon, jos hän sen taitaa vakkaan koota, niin on hänen kirvoituksensa hetki tullut.
— Miksi kahden tytön, jotka minulle yösijan antoivat, tupansa läpi juoksevan joen vettä ammentaa täytyy, ja he sen vedeksi luulevat, vaikka se minun suussani maistuu kuin lämmin maito?
— Heillä kaksi lehmää oli ja he niiden maitoa kaupaksi pitivät, mutta kun minä köyhät heidän luokseen lähetin, niin he maidon sekaan vettä panivat.