Kun paha haltija koetti vuoren veräjää avata, paloi hän siihen. Tyttö ja hänen miehensä tulivat vuoresta kaikkien niiden kanssa, jotka haltija oli sinne sulkenut. Ja kun he saapuivat omille mailleen, niin oli palanut talo jälleen paikollaan ja kettu oli tuonut heidän poikansa sinne. Ja siellä he elävät vieläkin, elleivät ole kuolleet.
SOHVI JA AAPELI.
Kuninkaalla oli tytär, kaunis ja komea, mutta niin itsepäinen, ettei kukaan saanut häntä muuttamaan sitä, minkä hän kerran oli päättänyt. Ja kun hän alkoi komentaa, ja se tapahtui hyvin usein, niin saivat siinä tanssia hänen pillinsä mukaan sekä kuningas että koko hoviväki.
Tämä tyttö oli saanut sen ajatuksen päähänsä, että hän menee sille miehelle, joka voi maksaa hänestä hänen painonsa kullassa. Ja kun hän oli jokseenkin komea nainen, niin olisi siihen tarvittu aika kasa rahaa. Kyllähän häntä kävi yksi ja toinen katsomassa, mutta päätään puristaen meni pois, sillä niin paljoa rahaa ei ollut kenelläkään. Mutta kun kuninkaantytär veroitti jokaista, joka katsomassakin kävi, tuhannella kultarahalla, niin oli hänelle jo kasaantunut suuri laari täyteen kultarahoja.
Tämä laari oli samassa aitassa kuin se suuri puntarikin, jonka toisessa vaakalaudassa kuninkaantytär seisoi ja toiseen saivat kosijat koota kultarahansa.
Tämän kuninkaantyttären nimi oli Sohvi.
Toisesta maasta tuli sinne kuninkaan kaupunkiin kauppias. Aapeli oli hänen nimensä. Hän oli niin reipas ja ilo loisti hänen kasvoistaan niin kirkkaasti, että jokainen tyttö toivoi hänet saavansa omakseen.
Tämäkin meni sitä kuuluisaa kuninkaantytärtä katsomaan, joka painon mukaan itseänsä kaupitteli. Kun Sohvi näki Aapelin ja Aapeli Sohvin, alkoivat he molemmat heti kovasti pitää toisistaan, ja Aapeli toivoi olevansa niin rikas, että hän olisi voinut ostaa Sohvin omakseen, ja Sohvia kiukutti se, että hän sillä tavoin oli päättänyt valita miehensä, sillä hän olisi ottanut Aapelin, vaikka sillä ei olisi ollut ropoakaan.
— Kun minä olen toisesta maasta, sanoi Aapeli, niin ei minulla ole niin paljoa rahoja mukanani, mutta, jos ensin antaisit punnita itsesi, niin tietäisin kuinka paljon kotoani tuon.
— Mennään sinne minun aittaani, sanoi Sohvi. Siellä on aivan vakituinen puntari minua varten.