Astellessaan asumatonta saloa, tuli heidän nälkä.
Totuudenpuhujalla ei ollut evästä, mutta valehtelijalla oli sitä enemmän.
— Anna, hyvä mies, minulle ruokaa, sanoi totinen mies. Jollet anna, niin minä näännyn nälkään.
— Annan kuin annankin, sanoi valehtelija. Mutta et sinä mitään ilmaiseksi saa. Jos annat minun kaivaa toisen silmän päästäsi, niin ruokin sinua.
Toinen suostui siihen ja valehtelija kaivoi hänen päästään silmän.
Syötyään alkoivat he taas astella tietä eteenpäin. Eipä aikaakaan, niin alkoi nälkä taas vaivata heitä. Totinen mies sanoi valehtelijalle:
— Anna, hyvä mies, minulle taas ruokaa, sillä muuten kuolen nälkään.
— Annan kuin annankin, vastasi valehtelija. Mutta maksuksi tahdon minä sinun toisen silmäsi.
Vaikeatahan oli molemmista silmistään siten luopua, mutta totisella miehellä ei ollut muuta neuvoa, ja niin salli hän sen tapahtua.
Kun totinen mies oli tullut näin aivan sokeaksi, vei valehtelija hänet kirkon viereen ja jätti siihen.