Mutta nähdessään vetehisen ja hänen hännästään kiinni riipuvan miehen, remahti hän sellaiseen nauruun, että seinät tärisivät.
Ja kun kuninkaan tytär nauroi, niin nauroivat kaikki muutkin. Oli siinä hihitystä ja hohotusta, oli nakratusta ja virskutusta oli oikein remuavaa naurua ja hirnumista. Kaikki oikein vääntelivät itseään.
— Mikä ilo täällä on ylimmillään? kysyi mies.
— No, kun sulhanen taloon tulee, vastasi kuningas, joka tutisi naurusta.
— On niitä hulluja jos jonkinlaisia, sanoi mies. Minä menen pois tällaisesta talosta!
Mutta ei häntä pois laskettu, vaan naitettiin kuninkaan tyttärelle ja sai puolet valtakuntaa.
Jollain keinolla kai pääsivät nuo ihmiset lampaasta irti, ja jolleivät päässeet, niin riippukoot siinä vieläkin.
ERAKKO JA KYNTÖMIES.
Olipa kerran erakko, joka kolmekymmentä vuotta asui salolla ja kaiken aikansa rukoili jumalaa. Ja niin mieluinen hän oli jumalalle, että tämä hänelle lähetti enkeliensä kautta kaiken ravinnon.
Eräänä päivänä sanoi erakko itsekseen: