— Mitä nyt on tapahtunut? kysyi hän.
— Kun emäntä ei herännyt, niin minä tulin katsomaan, miten täällä voidaan. Kahvi on jo ollut kauan valmiina.
— Mitä kello on?
— Se lähenee jo kymmentä.
— Minä en saanut eilisiltana pitkään aikaan unta, sanoi vanha emäntä. — Ja kun sitten viimein nukuin, niin olen kaiken aikaa nähnyt hyvin raskaita unia. Mikä lienee painajaisen tuonut. Tavallisestihan minä nukun hyvin.
— Tuo Peltolan Matin murha kai emännän aivoissa askartelee.
— Sehän siellä on ollut. Minä en pääse siitä irti. Yöllä olen sen kanssa taistellut. Olen aivan kuin profeetta, joka pimeässä taisteli enkelin kanssa. Mutta lopulta hän sai voiton. Unessa olen saanut ajatuksia, joita en silloin hämmästynyt, mutta nyt valveilla ollessani säikyttävät mieltäni.
— Eihän sitä ihminen koskaan unessa mitään ihmettele, sanoi Miina. —
Kun minä toisinaan lennän, niin on se ihan luonnollista.
— Vai lennät sinä?
— Niin. Minä tunnen olevani aivan kuin kala. Minä nousen ensin maasta ja sitten pitkälläni koukertelen ilmassa. Ja minä tunnen aivan selvästi, kuinka mutkittelen ruumiillani aivan kuin kala päästäkseni eteenpäin. En minä silloin sitä ihmettele. Mutta jos minä äkkiä nousisin tästä ja koettaisin ilmassa luikerrella tuosta ovesta ulos ja sitten menisin pihalle ja nousisin puiden latvojen tasalle, niin totisesti ihmettelisin.