— Ei minulla mitään asiaa ole, sanoi Kalle ystävällisesti, — mutta emäntä niin kovasti tahtoi, että tulisin tänne vähäksi aikaa seuraksenne.
— Niin, kun sinä istut täällä aivan yksinäsi, niin toin Kallen tänne, sanoi emäntä. — Ole nyt hänen kanssaan edes vähän aikaa, ehkä se auttaa.
— Ei minulla ole mitään sitä vastaan, vastasi Ilmari.
— Jääkää nyt sitten puhelemaan, sanoi Peltolan emäntä. — Minun täytyy mennä sinne alas, kun se isä on niin raskaalla mielellä.
Emäntä poistui ja sulki oven
— Sopii painaa puuta, sanoi Ilmari.
— Kiitos, sanoi Kalle ja istui pöydän ääreen.
Hän katsoi Ilmariin. Tämä oli solakka ylioppilasnuorukainen, jonka kasvot valvomisesta ja alkoholista olivat sinä hetkenä aivan verettömät.
— Ryyppäättekö? kysyi Ilmari,
— Enhän minä tavallisesti ryyppää, mutta voihan tuota ottaa, sanoi
Kalle. — Ei kai tuo miestä kaada.