— Hän ei tiennyt niistä ennenkuin vasta silloin, kun oli murhan tehnyt. Luultavasti lompakko putosi Matin taskusta ja hän otti rahat. Ja hän heitti pistolin pois, jotta se ei pettäisi häntä, mutta ei heittänyt kyllin kauaksi, koska se löydettiin. Hän oli niin kömpelö. Kun kerran menee tekemään rikoksia, niin pitää hoitaa asia kunnollisesti loppuun asti. Mutta kun ihmisellä on huonot hermot, niin ei pysty edes rikoksiinkaan.
— Mutta mistä nimismies oli saanut pistolin, joka Erkillä oli
Uotilassa käydessään?
— Se oli eteisen pöydällä, ja siitä nimismies sen sieppasi.
— Mutta kuinka hän ymmärsi mennä sitä hakemaan?
— Sitä minäkin olen miettinyt, mutta olen sitten ajatellut, että hän mahdollisesti jostakin syystä on kulkenut sitä polkua, joka menee meidän talon ja Uotilan välillä. Hän näki pistolin ja pujahti eteiseen. Ei mikään ole sen helpompaa. Nyt on jo niin varhain hämärä, ja Erkki tuli taloon neljän aikaan. Kyllä sen voi tehdä, eikä kukaan sitä huomaa.
— Ja mitä sitten tapahtui?
— Matti ja minä menimme autolla Heikkilään.
— Te siis menitte hänen kanssaan?
— Niin. Minä vuokrasin Kankaanpään vuokra-auton. Minä olen sillä ennenkin ajanut. Nimismies tuli jäljestämme. Minä näin hänen autonsa maantiellä. Sitten hän sammutti lamput, kun tultiin lähelle Heikkilää. Matti nousi autosta ja minä astuin hänen jäljestään. Matin piti tavata se Kirsti. Juuri silloin ammuttiin takaapäin. Minä horjahdin aitan seinää vastaan. Kun menin jälleen auton luo, niin silloin oli nimismies jo kadonnut ja riensi autollaan poispäin. Olettehan kuullut, että se suutari väitti kuulleensa auton äänen. Niitä ei ollut yksi, vaan kaksi autoa. Toinen oli nimismiehen ja toinen oli minun.
— Miksi ette jäänyt heti paikalle todistamaan? kysyi Kalle.