— Minun hermoni ovat niin huonot, niinkuin jo sanoin. Ne tekevät minulle toisinaan tällaisia kepposia. Tietysti minun olisi pitänyt jäädä sinne ja todistaa heti paikalla kaikki.
— Mutta missä rahat ovat?
— Tietysti ne ovat joko hänellä tai hän on käynyt viemässä ne muualle. Hän on varmasti näin viisas, että vie ne pääkaupungin pankkiin. Siellä ei kukaan kysy. Ja sitäpaitsi voihan ne vaihtaa pieneksi.
Äkkiä Ilmari sanoi kiivaasti:
— Te ette usko minua! Minä näen, että te ette usko!
— Tietysti minä uskon, vastasi Kalle. — Minä olen vain niin hämmästynyt teidän terävästä älystänne. Kukaan ei ole tullut ajatelleeksi sitä, millä tavalla Matti tuli Heikkilään.
— Enhän minäkään olisi sellaista keksinyt, ellen olisi itse ollut mukana.
— Tämä on kovin merkillistä, sanoi Kalle.
— Minä ilmaisen käräjillä tämän kaiken, sanoi Ilmari. — Tietysti tulee siitä suuri kysymys, kuka on ampunut, ja tietysti tutkitaan pistoli ja siinä olevat sormenjäljet. Jos siinä olisi minun sormieni jäljet, niin olisin tietysti heti epäilyksen alainen. Mutta kun siinä ei ole niitä, niin uskotaan minun todistustani.
— Mutta ellei siinä ole nimismiehenkään?