— Silloin hänen olisi pitänyt käyttää hansikkaita, sanoi Ilmari. — Ja luuletteko, että tuollaisella maalaisnimismiehellä on hienoja hansikkaita, joiden sormi taipuu pistolin liipaisimeen.
Kalle sulki silmänsä. Hän ei ollut varma siitä, oliko hän suuren rikollisen vai hullun edessä.
— Mikä teitä vaivaa? kysyi Ilmari.
— Antakaa minulle ryyppy, minua pyörryttää, sanoi Kalle.
Ilmari kaasi hänen lasiinsa ja tarjosi hänelle.
— Juokaa, nuori mies, juokaa! Minä ymmärrän kyllä, että tämä vaikuttaa teihin. Kun minä ensin ymmärsin, mistä tässä oli kysymys, niin oikein huimasi minuakin.
— Miksi ette ole tätä ilmaissut kenellekään?
— Sanokaa, kenelle olisin sanonut? Nimismiehellekö?
— Te olette oikeassa. Ettehän te voinut siitä puhua,
— Mutta käräjillä, siellä minä avaan suuni. Minua ei ole haastettu todistajaksi, mutta minä menen sinne. Ensin annan nimismiehen selittää kaiken omalla tavallaan ja sitten minä näytän, miten asiat oikeastaan ovat. Senkin roisto, menee vangitsemaan aivan syyttömiä ihmisiä! Muuten se ei ole ensimmäistä kertaa. Kerran hän tahtoi panna minutkin putkaansa.