— Mutta jos olisitte ollut hänen vihamiehensä, niin olisitteko te ampunut hänet?
— Enhän minä osaa ollenkaan ampua, sanoi suutari. — Lestillä minä olisin häntä lyönyt ja sitten kai saanut häneltä selkääni. Kyllä kai minä sentään aina olisin mennyt mieluummin pakoon kuin olisin tapellut. Minä en ole vielä koskaan tapellut.
Nimismies viittasi kärsimättömänä.
— Jo riittää, sanoi hän. — Teillä ei siis ole aavistustakaan murhaajasta?
— Jos se minulla olisi, sanoi suutari, — niin totta kai minä olisin toimittanut heti paikalla sen miehen kiinni.
— Te tiedätte siis, että se on mies?
— Vaikka nainen ampuisi miestä aivan läheltä, niin menisi kuula aina jonnekin muualle kuin sinne, minne on tarkoitettu. Ja tämä kuula on lävistänyt sydämen aivan keskeltä. Totta kai sen silloin on laukaissut mies.
— Jo riittää, jo riittää, sanoi nimismies. — Saatte mennä, mutta älkää poistuko talosta, jos tahdon vielä jotakin kysellä.
Suutari kumarsi ja meni.
Nimismies kääntyi isännän puoleen sanoen: