— Hän on juuri sellainen todistaja, joka oikeudessa saattaa tuomarin hermot pingoitukseen. Hän on valmis puhumaan mitä tahansa, kaikkia kuvitelmiaankin. Jos esimerkiksi ottaisi täytenä totena tuon hänen juttunsa autosta, niin muodostuisi tutkimus hyvin sekavaksi. Me olisimme heti kuvittelujen alalla, ja silloin ei rikosasia koskaan selviä. Kuka tämän jälkeen tuli rikospaikalle?
— Minä tulin sitten, sanoi isäntä.
— Jaha, minun täytyy siis ottaa isännänkin lausunto tähän pöytäkirjaani, sanoi nimismies. — Onko siinä mitään tähän asti uutta?
— Ei juuri paljoa. Meidän palvelijattaremme Kirsti tuli meille ilmoittamaan, että joku oli ammuttu. Sitä ennen olin vaimoni kanssa kyllä kuullut laukauksen, ja vaimoni kävi kuistilla katsomassakin, multa tiedon siitä, mitä oli tapahtunut, sen me saimme vasta Kirstin kautta. Kun tulin vaimoni kanssa maantielle, olivat siellä Mattilan veljekset ja tuo suutari. Minä avasin vainajan takin ja tarkastin, oliko hänessä vielä elonmerkkejä. Kun näin, että reikä oli aivan sydämen kohdalla ja verta oli valunut niin paljon, että liivit olivat aivan tahmeina siitä, niin ymmärsin kyllä, että me emme voineet enää millään tavalla auttaa. Lähetin vaimoni silloin puhelimella ilmoittamaan asiasta teille. Hän teki sen ja kutsui samalla komisariuksen ja ilmoitti Matin vanhemmille. Olenhan minä lautamiehenä hiukan tullut huomaamaan, että rikosasioissa helposti jäljet sekoitetaan, ja kielsin senvuoksi siirtämästä ruumista minnekään, ennenkuin komisarius tai te, herra nimismies, olitte tullut paikalle ja antanut siihen luvan. Sillä välin koetin kysellä, mitä kukin oli nähnyt, jotta eivät myöhemmän pääsisi kuvittelemaan kaikenlaista.
— Niin, niin, sanoi nimismies, — mehän olemme saaneet juuri äsken nähdä, mihin tutkimus voi mennä kuvittelujen kautta. Ellen olisi ehkäissyt tuota suutaria, niin hän varmastikin olisi viimein uskonut nähneensä murhamiehenkin. Kun sitten komisarius Salo tuli, niin selititte hänelle kaiken, eikö niin?
— Hän ei kysellyt mitään, vastasi isäntä. — Minä en hänelle selittänyt mitään.
Samassa aukeni eteiseen johtava ovi ja Kalle Mattila tuli hyvin kiihoittuneena sisään. Hän piti kättään ojolla ja riensi nimismiehen luo. Hän avasi kätensä ja laski pöydälle kuulan.
— Mitä tämä on? kysyi nimismies.
— Verinen lyhty.
— Minä menin maantielle uudelleen, sanoi Kalle, — ja jalkani luiskahti hiukan jonkun pyöreän esineen päällä. Kumarruin alas ja otin sen ylös. Se oli tämä kuula.