— Poikanne on tietysti ampunut tällä pistolilla maaliin, vai mitä? kysyi hän.
— On, vastasi isäntä. — Hänellä oli tuolla navettarakennuksen takana maalitaulu.
— Siellä voi maassa olla kuulia. Meidän täytyy etsiä niitä.
— Lapsethan niitä sieltä kokoilivat ja myivät sitten pojallemme niitä takaisin, sanoi isäntä. — Täällä pitäisi olla niitä kuulia jossakin laatikossa.
Hän etsi kirjoituspöydän laatikosta ja otti sieltä rasian, jossa oli joukko kuulia.
— Tässähän näitä on! sanoi hän.
Nimismies otti rasiasta muutamia kuulia käteensä. Sitten hän taskustaan otti suurennuslasin ja alkoi tarkastaa kuulia. Vähän ajan päästä hän kutsui isännän luokseen:
— Jos nyt, isäntä, katsotte tätä kohtaa kuulassa, niin huomaatte, että siinä on rinnatusten kaksi naarmua, sitten heikko naarmu ja sitten taas vahvempi. Ne johtuvat rihloista ja ovat muodostuneet kuulan lentäessä eteenpäin. Kun nyt tarkastamme tätä kuulaa, joka otaksuttavasti on se, jolla murha on tehty, niin huomaatte, että siinä on aivan samanlaiset naarmut. Lopullisen ratkaisun tähän antaa tietysti vasta rikostutkimuskeskus. Mutta meillä on jo täysi syy etsiä tuota pistolia, ennenkuin se voidaan piilottaa tai kokonaan hävittää.
— Jumalan rauhaa! kuului ovelta.
Tämä tervehdys kuului niin oudolta juuri sinä hetkenä, että kaikki hiukan hätkähtivät ja kääntyivät katsomaan. Ovesta oli tullut sisään noin seitsemänkymmenvuotias nainen, joka verkalleen astui eteenpäin.