— Nimismies ei kai vielä koskaan ole tavannut minun anoppiani? sanoi isäntä.
— Ulkomuodolta minä tietysti olen jo kauan tuntenut niin huomattavan henkilön, sanoi nimismies nousten ja kohteliaasti kumartaen, — vaikka minulla tähän asti ei ole ollut tilaisuutta keskustella vanhan emännän kanssa. Laamanni on puhunut emännästä mitä suurimmalla arvonannolla. Ja pitäjällä aina tavantakaa kuulee mainittavan emännän nimen.
— Ei ole hyvä, että ihmisestä puhutaan paljon, sanoi vanha emäntä hymyillen. — Kun puhutaan paljon, niin on ihmisen elämässä huonoja kohtia, sillä hyvistä ei koskaan puhuta paljoa. Ja jos ei puhuta mitään, niin ei ihminen ole elämässään saanut mitään aikaan.
— Minä olen kuullut paljon puhuttavan emännän suuresta viisaudesta, sanoi nimismies kohteliaasti.
Vanha emäntä katsoi häneen aivan suoraan ja vastasi:
— Minä olen koettanut oikealla tavalla käyttää sitä lahjaa, jonka
Jumala on minulle antanut.
— Sanotaan, että leskeksi jäätyänne ryhdyitte tarmolla hoitamaan taloa ja että osasitte tehdä aivan ensiluokkaisen hyviä kauppoja.
— Minun oli säilytettävä talo lapselleni, vastasi vanha emäntä. — Ja mitä kauppoihin tulee, niin olen niissä aina ollut rehellinen. Jos olen koonnut aikoinani rahaa, niin on raha ollut vain se puntari, joka on näyttänyt, miten suuri on ollut taitoni ja miten siis olen leiviskääni osannut käyttää. Mutta kysymys ei ole nyt minusta. Mikä vaara täällä on olemassa? Tulin äkkiä kotona levottomaksi, ja Jumalani käski minua tulemaan tänne.
— Anoppini on hyvin uskonnollinen, sanoi isäntä nimismiehelle aivan kuin anteeksipyynnellen.
— Tämän talon edessä, tuolla maantiellä, sanoi nimismies, — on tänä iltana ammuttu talon tuleva vävy Matti Peltola. Kuka tämän rikoksen on tehnyt, emme tänä hetkenä vielä tiedä, mutta alustava kuulustelu on jo antanut meille eräitä lankoja, jotka voivat johdattaa syyllisen kiinnisaamiseen.