Kun he illalla erkanivat mennäkseen kumpikin omaan huoneeseensa nukkumaan, heittäytyi Anna äidinäitinsä syliin ja sanoi:
— Minnehän minä joutuisin, ellei teitä olisi! Te olette ollut minua kohtaan tänään niin kovin hyvä.
Vanha emäntä taputti häntä ja sanoi:
— Kun tulemme vanhoiksi, niin tulemme pehmeiksi. Meidän on muistettava olla ystävällisiä niin kauan kuin meillä vielä on elonaikaa. Nuorina me uskomme olevamme kovin tärkeitä tässä maailmassa. Vanhoina huomaamme, että ystävällisyys on ainoa, mitä voimme toisillemme antaa, ja ainoa todellinen onni, minkä voimme saada. Ja paljoa tärkeämpää on osoittaa hyvyyttä kuin saada sitä.
Vanha emäntä erkani Annasta, meni huoneeseensa, rukoili hartaasti ja vaipui kohta sikeään uneen.
KOLMAS LUKU.
Maanantaiaamuna oli vanha palvelijatar Miina ihmeissään, kun vanha emäntä käski tuoda rukin ylisiltä. Miina oli aina tottunut kaikessa arvostelematta noudattamaan emäntänsä määräyksiä. Mutta nyt hän ei malttanut olla sanomatta mielipidettään laskiessaan rukin emännän eteen:
— Näyttää siltä, kuin täällä aloitettaisiin nuoren tytön elämä uudestaan.
Vanha emäntä tarttui uskollisen palvelijattarensa esiliinaan ja pidätti hänet luonaan sanoen:
— Kun sinua ajatukset ahdistavat, niin mitä silloin teet?