— Se ei ole voinut olla kukaan aivan vieras henkilö, sanoi vanha emäntä. — Miksi Antti olisi häntä suojannut?
Emäntä käski Kallea istumaan viereensä riihen porrashirrelle ja laski kätensä hänen käsivarrelleen sanoen:
— Minä olen tässä koettanut tutkistella itseäni ja päättää, pitääkö minun sekaantua tähän asiaan vai ei. Onko se minun velvollisuuteni ollenkaan?
— Mutta onhan se jännittävää, kun pääsee selville siitä, mikä on toisille hämärää, sanoi Kalle.
— Sinä ajattelet niinkuin nuori ajattelee, mutta minä olen jo vanha ja minun täytyy ajatella toisella tavalla. Pitääkö minun tutkia vai eikö pidä? Jos minä voin totuuden saada selville, niin on se minun tehtäväni. Jos en sitä saa, niin miksi sekaannun siihen?
— Kun te panette varsan valjaisiin ensimmäistä kertaa, niin mitä se tekee? kysyi Kalle.
— Se menee sinne, minne sen mieli tekee, ellei ole ohjaksissa lujaa kättä.
— Pysyykö se tiellä?
— Ei se aluksi pysy, mutta tottuu vähitellen.
— Minä olen tuollainen varsa ja te olette tuo ajaja. Minä osaan yhtä ja toista, mutta minä en osaa ajatella pitkien matkojen päästä. Minä olen hyvä työntekijä, mutta minä en osaa järjestää koko vuoden hommia. Osaanhan minä huomata, mitä ihminen tekee, mutta minä en osaa nähdä, miksi hän niin tekee. Minä olen aikonut mennä poliisialalle, kun Väinö kuitenkin saa talon ja minun täytyy ajatella omaa alaa itselleni. Jos minä pystyn ratkaisemaan tämän asian, niin se on minulle kunniaksi, ja samalla minä tiedän, mille alalle menen. Ettekö te koskaan ole kaivannut, että elämään tulisi jotakin jännittävää?