— Vai teidän puumerkkinne se onkin! huudahti Kalle. — Minä olin viime talvena nostamassa säästöpankista isälle rahoja ja tarkastin seteleitä huvin vuoksi. Minulla on sellainen paha tapa tarkastella kaikkea. Ja minä ihmettelin, kuka luulee leijonaa lampaakseen. Se oli tuhannen markan setelissä sellainen merkki.
— Minä en ole pannut niitä koskaan viittä sataa pienempään seteliin.
— Mutta tämä ei auta meitä paljoakaan, ellemme tiedä, mitkä olivat setelien numerot.
— Kyllä minä ne muistan.
— Oletteko ilmoittanut tästä nimismiehelle?
— En ole.
— Eikä hänen tarvitsekaan kaikkea tietää. Oletteko kamreerille sanonut sitä? Sinnehän setelit vähitellen tulevat.
— En ole vielä. Olen aikonut, mutta ei ole tullut kokolla käydyksi.
Kalle ponnahti ylös.
— Nyt me panemme heti hevosen valjaisiin ja menemme sinne. Kaksi päivää on jo kulunut. Meidän pitää kiireellisesti toimittaa tämä asia.