Toiset remahtivat nauruun, pikkupojat unohtivat kaiken harminsa nähdessään Sundeliuksen saavan kuritusta.
Sundelius mulkaisi kiukustuneena ympärilleen, pani kädet puuskaan ja sanoi:
— Tuo vaim'ihminen ei tiedä, että juhlapäivänä ei saa tehdä käsitöitä. Antakaamme se kristillisellä mielellä hänelle anteeksi. Minä voisin tämän pienen plitskahduksen hänelle kyllä suorittaa takaisin, mutta, kun läskiin lyö, niin se pahasti läiskähtää —
— Mitäs tuo sitten on, jollei läskiä, oikeata ihraa, vinkaisi Taava ja lyödä jymäytti Sundeliusta keskelle vatsaa.
Koko joukko kiljahti riemusta nähdessään, miten Sundelius hetkisen läähätti kuin ahven kuivalla maalla.
— Se oli isku keskelle rumpua, huusi Sundelius. Ja nyt saa sitten alkaa sota, tappelus ja verinen temmellys.
Hän hyökkäsi Taavaa kohden, mutta tämä oli jo siepannut hiilihangon ja oli valmiina hyökkäykseen. Toiset heittäytyivät väliin ja erottivat heidät.
— Niin, niin, sanoi Sundelius, ei pidä koskea seurakunnan pienimpiin, joihin Taavakin naisena kuuluu. Sitäpaitsi ei minulla olekaan syytä suuttua. Lyönti, jonka kaunis nainen antaa, on sama kuin muisku. Huomasitko, Taava, että minä sanoin "kaunis nainen?"
Kaikki alkoivat nauraa, Taava myöskin, ja riita oli loppunut.
Sundelius meni pöydän luo, istui penkille, pani poikien rahakukkaron eteensä pöydälle ja huusi: