— Antakaa ne pois, ne ovat meidän ansaitsemiamme rahoja! huusi
Juudasta esittävä poika.
— Ei anneta, vastasi Sundelius. Juudas heitti pois rahansa, niin sinäkin saat tehdä.
— Minä tahdon kotiin! parkui enkelinä oleva poika.
— Älä räkätä, rastas. Pidä turpasi kiinni, enkeli! ärjäisi Sundelius. Katsos, etten koettele sitä paikkaa, johon pyrstö sinulle pannaan, senkin lentävä otus. Täällä tulee kestit, ja te saatte passata! Ja jos ette tee, mitä käsketään, niin panen teidät yhteen kasaan permannolle ja istun sitten päälle.
Tämä uhkaus näytti niin peloittavalta Sundeliuksen suureen ruumiiseen katsottuna, että pojat vaikenivat.
— Mistä te tämän kirjavan joukon olette löytäneet? kysyi Pictorius.
— Hämeenkadulta, selitti Ringius, joka parhaillaan riisui huivia kaulastaan. Me otimme niiltä rahat pois, ja sitten pienen tappelun perästä, jossa varsinkin Herodes oikein kunnosti itseään urhoollisuudessa, ajoimme koko poikaparven tänne.
— Ettette häpeä, senkin lorvit, siepata lapsilta heidän rahojaan! huusi Taava.
— Minä kuulin sellaista pientä pirinää sieltä pesänpuolelta, sanoi Sundelius. Sehän on se Ruho, se lihava Taava, joka vielä on vanhoissa voimissaan.
— Niin onkin! sanoi Taava ja sivalsi samassa Sundeliuksen poskelle tuiman tillikan.