— Niin, latina ja kreikka! sanoi Johannes.
— Minä tahtoisin niin mielelläni oppia kreikkaa, mutta eihän sitä naisille sallita.
— Kyllä minä opetan.
Helena ihastui kovasti tästä. He istuutuivat myllyn suojaan, ja lumeen Johannes piirteli kreikan kielen aakkosia. Helena oppi ne niin pian, että Johannes oikein kummastui.
— Sinulla on hyvä pää! Luulisi sinun jo ennen oppineen ne, sanoi hän.
— Se opin jano sen saa aikaan, vastasi Helena vastaamatta suoraan kysymykseen.
Kylmä tuuli puhalteli, ja sen tunsi etenkin Johannes, sillä ollakseen sorjempi ei hän ollut ottanut turkkitakkia ylleen.
— Sinun tulee vilu, sanoi Helena hellästi. Istu tähän minun viereeni, istu lähemmäksi.
— Eikö sinun ole vilu? kysyi Johannes.
— Ei, minunhan takkini on soopelilla vuorattu, vastasi Helena. Se on oikeata soopelia, tunnustele vain. Aivan oikeata, eikä mitään kivinäädän nahkaa, vaikka se onkin niin saman näköistä. Pistä kätesi tuonne sisälle ja tunnustele!