Johannes kuunteli hartaana, kädet ristissä, silmät kiiluvina ja korvat punaisina, ja hiusten juurissa kulki kumma, kutittava tunne.
— Kyllä se elämä on monimutkainen! huudahti Josephus, joka oli ollut läsnä ja suu suipulla seurannut Sundeliuksen saarnaa suudelman suloudesta. Pitäisi sitä saada koettaa minunkin kerran!
Seuraavana keskiviikkona kreikankielen opetuksen hetkiseksi tauottua Johannes päätti noudattaa Sundeliuksen opetusta. Kaikki kävi alussa hyvin, mutta kun hän liian varhain sulki silmänsä, niin tunsi hän huuliensa kohdalla kummallisen kylmän napin. Hän avasi silmänsä, se oli Helenan nenä! Pian siirsi hän huulensa alemmaksi, ja nyt tunsi hän sen, joka oli hänen mielestään ihanampaa kuin mitä hän oli kuvitellutkaan.
Ja kreikankieltä opeteltiin monena keskiviikkona.
Eräänä lauantaina huomasi Johannes nuoremman veljensä Josephuksen itseään kovasti sonnustavan.
— Minne sinä menet?
— Tähtiä tutkimaan, vastasi Josephus.
Ja joka lauantai hämärän aikaan läksi Josephus "tähtiä tutkimaan" Korpolaisvuorelle, eikä hän näyttänyt välittävän siitä, oliko taivas pilvessä vai ei.
Kului aikoja, ja veljekset piukeina ja somiksi sonnustettuina viettivät iltojansa kotoa poissa, toinen kreikankieltä opettamassa, toinen tähtiä tutkimassa, kun sitten eräänä iltana ollessaan kahden tuvassa he alkoivat puhella toisilleen sydämensä asioista.
— Minä tiedän nyt, mimmoinen nainen on, sanoi Johannes.