— On se minullekin selväksi tullut näinä viimeisinä aikoina, vastasi
Josephus.
— Enkeli se on!
— Keruupi!
— Ja oikein valkosiipinen se onkin!
— Ei luulisi sellaisen maan päällä pysyvänkään.
— Älä sano muuta!
— Sillä on silmätkin kuin taivaan valkeus. Ja kun se hitaasti, noin, tuolla tavoin, ne ovet sinne aukaisee, ja ne saranoillaan liikkuvat, niin vavistus, sen minä sanon, oikea pyhä vavistus kulkee miehen ruumiissa.
— Mitä niistä silmistä, huokasi Johannes, mutta se suu!
— Niin, se suu, ne huulet, se se on sentään jotain se. Ne ovat niin pehmoiset ja niin lämpöiset, että oikein! Ja sitten ne posket! Oletko huomannut, että ne ovat yhtä suloiset kuin muutaman päivän vanhan kananpoikasen selkäkymyrä?
— Ja kun sitä saa taputella —