Parkaisu, kimeä ja vihlova, joka naispuolelta kuului, katkaisi hiljaisuuden. Helvetin ovi oli auennut, paksu savupilvi nousi siitä, ja paholainen ryömi yskien tupaan. Hän oli sytyttänyt kellarissa suuren tukon märkiä heiniä "lisätäkseen vaikutusta". Vaikutus olikin valtaava katsojiin, mutta sitä turmiollisempi itse paholaiseen, joka kauan sai yskiä, ennenkuin saattoi puhua. Hänen osaansa ei varsinaisesti ollut kirjoitettu, vaan sai hän turvautua omaan kekseliäisyyteensä. Caroluksen kekseliäisyys ilmeni ensiksi siinä, että hän seisoi paikallaan, mulkoili pahasti, irvisteli, pisti kielen suustaan ja hännällään lyödä heilautti lähinnä olevia. Niin, häntä hänellä oli, köysi, joka oli takin liepeeseen kiinnitetty ja jonka toinen pää oli purkamalla köyden punontaa saatu leviämään paksuksi tupsuksi. Yllään hänellä oli punaisista tilkuista tehty puku ja otsassa laudan palaan kiinnitettynä kaksi lehmän sarvea. Naamansa hän oli noennut ja tappuroista tehnyt tuuhean tukan. Kolmipiikkinen hanko oli hänellä kädessään. Kun hän ei hetken naamaansa väännettyään osannut vieläkään mitään puhua, heristi hän hankoa ja alkoi pistellä katsojia mahaan.
Jurvelius, joka oli puettu akaksi, ryntäsi tuvan perältä ja kiljaisi:
— Mitä sinä täällä teet? Mene helvettiin!
Ei hänenkään osansa ollut kirjoitettu, vaan hän sai vapaasti puhua, mitä sylki suuhun toi. Naista pidettiin paholaisen hyvänä tuttavana, ja tällaisissa näytelmissä heillä aina oli paljon yhteistä hommaa. Jurvelius aloitti osansa haukkumalla paholaista, mihin tämä parhaansa mukaan vastasi. Pian oli käynnissä katsojien suureksi riemuksi vimmattu sanasota, jossa kiroilut ja haukkumasanat sinkoilivat. Lopulta syntyi tappelu heidän välillään, ja kun se suoritettiin oikein täydellä todella, otti yleisö huudoillaan siihen osaa. Lopulta Jurvelius kompastui hameisiinsa ja kaatui, jolloin piru pääsi hänen päälleen istumaan ja aikoi nyt laahata hänet kerallaan helvettiin. Silloin huusi akka renkinsä avukseen, ja yksin neuvoin, vimmatun ottelun jälkeen, jossa pirun häntä ratkesi ja jäi Jurveliuksen käteen piiskana käytettäväksi, Carolus lykättiin luukusta alas.
— Mene helvettiin ja vie häntäsikin sinne! huusi Jurvelius ja heitti köyden aukosta kellariin.
Kun luukku oli suljettu, menivät esiintyjät tuvan perälle lepäämään ponnistuksistaan.
Sundelius isänä nousi nyt paikaltaan. Hän sanoi olevansa rikkaassa talossaan ja läksi etsimään kadonnutta poikaansa. Hän teki permannolla kierroksen ja kertoi saapuneensa kylän ulkolaitaan. Uuden kierroksen tehtyään hän jo oli metsässä, jonka ihanuutta hän ylisti. Silloin hän näki poikansa, ja heidän välillään syntyi keskustelu, jossa lapselliset lauseet vuorottelivat raamatun lauseitten kanssa. Sundelius sulki Ringiuksen syliinsä, ja yhdessä he sikolauman seuraamina tekivät kierrokset permannolla tullakseen kylän ulkopuolelle ja lopulta kotiin. Täällä isä kutsui palvelijat valmistamaan pitoja, joiden näkyvin muoto oli oluella täytetyt haarikat. Sundelius herätti yleistä ihastusta tyhjentämällä ison haarikan yhteen hengenvetoon.
Kun hän näki kateellisen veljen, sanoi hän:
— Sinähän olet aivan viheliäinen paljaasta kateudesta.
Ja viheriäinen Johannes Tuderus olikin, aivan viheriäinen, sillä hän oli väriä käyttämällä saanut naamansa sellaiseksi.