— Niin, mutta saarnapöntössä ei puhutakaan samoin kuin yliopiston salissa, huomaa se, sanoi Pictorius.
— Odottakaahan, kun tämä tutkinto täällä on päättynyt, niin matkin, miten meillä saarnataan, sanoi Sundelius.
* * * * *
Samana iltana Lauri Matilaisen tuvassa Sundelius sitten näytti, miten piispa Rothovius saarnaa piti.
— Katsokaahan, selitti Sundelius, se on vallan varma erotus ruotsalaisille pidettäessä saarnaa ja suomalaisille. Jos saarnaa suomalaisille, niin pitää aloittaa haukkumasanoilla, sillä silloin suomalainen herää, kun se kuulee tuttuja ja rakkaita sanoja saarnastuolista. Rothovius huusi kerran: "Tänne te perkeleen riivaama roskajoukko tulette! Jumala, Jumala, Jumala on huulillanne, mutta puurokuppi on mielessänne. Te elätte täällä kuin viimeisen päivän ihmiset, jotka kaltaisia ovat sodomiiteille synnissä ja riettaassa menossa. Sillä kuten Sodoma ylen söi, ylen joi, oli saita, myi ja osti, petti, vääryyttä piti, oli tottelematon, uppiniskainen ja rietas, niin myös ei teiltäkään mitään pidä siitä puuttuman. Ja se, mikä kaiken yli käy: harvat, sanon minä, ylen harvat tietävät, että he synnissä elävät, eivät nuhdetta kuule, eivät neuvoja noudata: ja niin suuri on teillä tottelemattomuus ja hävyttömyys, että kun teille sanan lähettää, niin ette tee konsistoriumille ettekä Herralle sitä kunniaa, jotta paikalle tulisitte ja ojennuksen ottaisitte vastaan, vaan häpeälliset sanat ovat kielellänne, niin että jollei esivaltaa meillä olisi, niin suurempaa ylenkatsomista te osoittaisitte kuin mikä Lotin osaksi tuli Sodomassa. Mutta sota, rutto, tulipalot ja vaino on teidät vielä kerran kääntävä minunkin puoleeni." Näin on suomalaisille sanottava. Ruotsalaisille on puhuttava kaikista asioista, joita he eivät ymmärrä, sillä he ovat itserakasta kansaa ja tahtovat haukutuiksi tulla oppineilla sanoilla.
Ja käheällä äänellään Sundelius jatkoi:
— Katsokaa Dianan temppeliä Efesossa ja katsokaa tätä Herran huonetta; pakanat rakensivat kaksisataa vuotta temppeliään, mutta hitaasti te avitatte tämän huoneen rakentamista. Paremmat olivat pakanat elämässään ja edesottamisessaan, kuten Plinius, Livius, Cicero, Homeros ja Aristoteles opettavat, kuin te; katsokaa, miten Marcus Curtius itsensä uhriksi antoi, pitäkää silmienne edessä Orestesta ja Pyladesta, ja näkevät olette, että he jo silloin noudattivat Kristuksen, meidän Herramme, verikuoleman kautta annettua esimerkkiä. Kun näin puhuu, niin he eivät ymmärrä yhtään mitään, mutta sehän on tarkoitus, sillä ihmisen luonto on sellainen, että se kunnioittaa yksistään sitä, joka hämärää ja epäselvää on.
Sundelius vaikeni, ja pilkallinen ääni katosi vähitellen, kun hän jatkoi puhettaan:
— Toisinaan minä ikävöitsen papin toimeen, sillä tahtoisin minäkin tehdä jotain hyvää lähimmäisilleni. Minä tahtoisin ottaa tuon suuren kauneuden kristinopista, valaa sen uuteen muotoon ja sitä tarjota kansalle ravinnoksi. Katsokaahan, veljet, te olette nähneet minut niin usein huonona ja kelvottomana, ja tiedänhän minä, että minä olen elämäni hukkaan heittänyt, mutta kun kuolema minut korjaa ja viimeisellä tuomiolla seison Herrani ja Jumalani edessä ja tilini minulle tehdään, niin tahtoisin, että hän sanoisi: "Paljon sinä rikoit ja huonosti leiviskäsi hoidit ja armoni laiminlöit, mutta sinä opetit minun laumalleni minun oppiani niin, että he sen kuultuaan paremmat ja toisiaan rakastavammat olivat." Ja näin minä tahtoisin kertoa heille esimerkiksi Mariasta ja Martasta.
Ja hiljaa, lämpöisellä äänellä hän alkoi: