Kuin varas kiipesi Gustaf aidan yli Stodiuksen pihamaalle. Ei kuulunut hiiskahdustakaan. Professori oli poissa. Gustaf hiipi asunnon eteiseen päästäkseen sen toisella puolen olevalle pienelle ovelle. Eteisen ovi ei narahtanutkaan. Gustaf kuunteli. Tuvasta kuului Leenan yksitoikkoinen, raamattua lukeva ääni. Varovasti, pysähtyen joka kerta, kun lattiapalkki äännähti, hiipi Gustaf eteisen poikitse. Jo saapui hän pienelle ovelle, jonka hän tiesi johtavan Schaeferin pihamaalle. Hän avasi sen ja sulki nopeasti jälkeensä.
Schaeferin koko talonväki oli poissa, Gustaf tiesi sen. Professori
Stodius oli lähtenyt Naantaliin, jotenka paluutie oli vapaa.
Schaeferin pihamaa oli ympärirakennettu. Kadun puolella oli talon päärakennus, kaksikerroksinen puutalo. Kahdelta taholta rajoittivat pihaa suuret tavarahuoneet ja tallirakennus. Neljännellä sivulla oli professori Stodiuksen talon seinä. Tämän ja päärakennuksen välillä oli suuri, jykevä portti, joka aina yöksi paksulla kangella teljettiin, jotta eivät varkaat yön aikaan pääsisi mitään anastamaan.
Suuret rattaat, joilla tavaroita laivarannasta tuotiin, olivat pihamaalla lähellä tallia, jonka puoliavoimesta ovesta kuului toisinaan hevosten jalkojen töminää. Gustaf katseli ympärilleen yöksi tummenevassa valossa. Hän tiesi, että Barbara ei vielä ollut ennättänyt kotiaan. Tavata hänet vielä tänä iltana kahden kesken, puhella hänen kanssaan, selvittää kaikki, sitä tahtoi Gustaf. Mutta miten? Hän istahti hetkiseksi tuuhean pihlajan alle, joka keskellä pihaa leveälle ulotti oksansa.
Jäädä siihen odottamaan, se oli mahdotonta, sillä palatessaan tyttärensä kanssa pormestari varmasti suuttuisi siitä.
Löytämättä mitään selvitystä hän nuoren miehen huolettomuudella odotti arvellen, että jotenkin otollinen hetki sitten ilmestyy.
Porttia kolkutettiin, ja kadulta kuului ääniä. Gustaf tunsi ne Barbaran ja hänen isänsä ääniksi. Hän piiloittautui rattaiden taakse. Päärakennuksesta tuli uninen piika, veti portin kangen syrjään, ja pormestari tyttärineen astui portista, jonka piika jälleen sulki ja sen tehtyään poistui taloon.
— Isä, sanoi Barbara, minä poikkean professorin luo katsomaan, joko hän on palannut Naantalista. Hän on ollut niin murheellinen viime aikoina. Tuo konsistoriumin syytös kai hänen mieltään painaa.
— Hyvää yötä sitten, sanoi Schaefer ja meni taloon.
Barbara meni professorin taloon vievälle ovelle ja katosi siitä. Hetkisen päästä hän palasi ja vanha Leena saattoi häntä ovelle, jonka hän Barbaran poistuttua visusti sulki, sillä Leena pelkäsi voroja, murhaajia ja ryöväreitä, ja kun professori ei vielä ollut tullut kotia, telkesi hän tarkoin kaikki ovet.