— Jos minua rakastatte, niin pelastakaa hänet! Isä tulee kohta, palvelijat tulevat! Tuo kolkutus herättää koko talon, sanoi läähättäen Barbara.
— Seuratkaa minua, nuori herra! lausui professori.
— Minä kiitän teitä! sanoi Gustaf.
— Älkää minua, vaan häntä. Minä teen kaiken hänen tähtensä.
Kun ovi oli sulkeutunut, nojautui Barbara seinää vastaan, ja hänen sydämensä löi levottomasti.
— Hän on pelastettu! Jumalan kiitos! sanoi hän itsekseen. Mutta täytyykö minun näin päivä päivältä vast'edeskin pelastaa onneni! Tämän täytyy, täytyy muuttua! Rehellisesti tahdon onneni omistaa.
Kolkutus yhä jatkui, ja jo astui pormestari talosta täysissä pukimissa. Nähdessään Barbaran hän huusi:
— Oletko, tyttö, kuuro? Porttia kolkutetaan!
Samassa juoksi jo piikoja ja renkejä pihalle. Portti avattiin, ja siitä ajoi sisään useita kuormia. Niiden jäljestä tuli Gabriel Tuderus.
— Mikä sinut tänne tuo? kysyi Schaefer hänet nähdessään.