— Istuhan, poika. Anna minun tyynesti ja maltillisesti kanssasi haastella.
— Eivät haastellen surut taltu.
— Eivät, sen tiedän, mutta usein puhdistuvat. Onneton rakkaus on myrkky; se samalla mieltä jäytää ja virkistää, se syö ytimen ja uusii sen.
— Sanoja, sanoja vain tuo kaikki, huudahti Gabriel. Ettehän te tiedä —
— Minä tiedän kaikki. Barbara on antanut itsensä toiselle. Nyt aiot häntä itsellesi pakottaa? Et siten löydä onnea.
— Minä tiedän, etten voi elää ilman häntä.
— Et voi? Ihminen voi niin paljon, kun vain täytyy.
— Kun täytyy! Kuka sanoo, että täytyy? Minä en tyynenä aio katsella, miten lemmittyni minulta riistetään. Sitä en tee!
— Jos rakastat häntä, täytyy sinun voida tehdä uhri.
— Tuo on vanhan miehen oppia, sen, joka ei enää tohdi taistella, sanoi Gabriel. Ei tohdi eikä jaksa. Minä tahdon viimeiseen asti taistella onnestani.