Vihamielinen hiljaisuus vallitsi pihamaalla linnan vartiojoukon marssiessa portista sisään. Ei ainoakaan tervehtinyt maaherraa, kun tämä tyynesti astui tuomiokirkon sakastia kohden.
Hetkisen siellä viivyttyään hän ilmestyi ovelle, ja kaikkien katseet kääntyivät häneen, kun hän alkoi puhua:
— Minä ymmärrän, että te olette suuttuneet minun sekaantumisestani yliopiston asioihin.
Ylioppilaat katsoivat kummastuneina toisiinsa.
— Minä en olisi sitä tehnyt, jolleivät ylioppilaat olisi käyttäneet akateemisia oikeuksiansa liian laajalla tavalla, menneet rajan yli, joka heille asetettu on. Te olette astuneet oikeuksienne ulkopuolelle hyökätessänne kaupungin vartioväen kimppuun; ihmettelettekö, että minä siellä tulen vastaan? Olen nuori ollut sekä huimapää. Minä ymmärrän teitä ja koetan tämän asian järjestää tavalla, joka teitä ei loukanne. Ne sakot, jotka konsistoriumi on määrännyt suoritettaviksi, on maksettava. Millainen teidän kukkaronne on, sen tiedän. Tuo päätös pysyy, sakot suoritetaan, mutta minun kukkarostani. Niin, niin, pojat! Se on jo tehty, ja rehtori saanut rahat. Näin sekaannun teidän asioihinne. Mutta paitsi sakkoja on teillä vielä suoritettavana muutakin, karsserissa istumista. Minä tiedän, että se paikka ei ole mikään peloittava paikka teille ja että siellä ei suinkaan itkien istuta pahojatekoja katumassa, vaan juodaan, lauletaan, soitellaan ja pelataan arpaa ja korttia, eikä karsseri muuten eroa krouvista kuin siinä, että sitä ei suljeta kello yhdeksältä ja ettei ajeta siellä olevia pois, vaan valmistetaan heille siellä yösijakin. Tämän tiedän ja niinpä valmistan teille toisen asunnon. Ei täällä, vaan linnassa, ei vankityrmässä, vaan vartiostosalissa. Siellä on teillä tilaisuus harjoittaa samoja iloja kuin karsserissakin. Erotus on vain siinä, että vartiostosalissa palaa aina tuli ja että siellä on vuoteet salin seinillä uupuneita varten ja talon puolesta ruoka ja ylöspito. Rangaistus, kysytte, mikä se on oleva? Se, että nuo syylliset saavat suorittaa vahtipalveluksen minulle, niin monta päivää kuin heille karsseria on määrätty. Ja sallikaa minun sanoa, jos olen tämän rangaistusmuodon teille keksinyt, niin tein sen siksi, että teidän vartionaolemisenne on oleva Suomen maaherralle kunnia ja ilo. Tämä on minun asettamani rangaistus. Alistutteko siihen?
— Alistumme, huusivat ylioppilaat ihastuneina.
— Eläköön maaherra! huusi Gabriel Tuderus.
Kaikuva eläköönhuuto seurasi sitä, ja hymyillen nosti maaherra sulkatöyhtöistä hattuaan.
— Rangaistuksen suorittaminen alkakoon heti, sanoi maaherra. Vartiosto saa luovuttaa teille aseensa, ja kun täältä linnaan palaan, saatte seurata minua.
Rehtorin seurassa, joka puheen aikana oli seisonut hänen takanaan, palasi Erik von der Linde sakastiin.