— Porissa odottaa laiva lähtöä Ruotsiin.
— Ratsastakaamme sinne. Yön aikaan ei kukaan meitä tunne.
— Mutta naisenpukusi?
— Minä pukeudun mieheksi.
— Odota minua täällä. Minä riennän linnaan, tuon kaksi ratsua, noudan sinulle puvun. Ratsastan itse edeltä ja odotan sinua Aningaisten portilla.
— Joudu, joudu, älä viivyttele, sanoi Barbara. Minä seuraan sinua. Nyt olen minä jälleen iloinen; näethän, minä nauran, olen onnellinen, kun sinä olet luonani ja tiedän, ettei mikään meitä erota.
— Nyt minä vähät välitän kaikesta muusta, kun sinä olet luonani.
Kohtalon täytyy kääntyä meille hyvin päin.
— Riennä, riennä ja palaa pian, sanoi Barbara. Minä kokoan hiukan kalleuksia ja rahoja, jotka isäni on minulle antanut.
He sulkivat toisensa syliinsä, ja Gustaf riensi linnaan ja Barbara kotiaan.
Stodius, joka nuoret oli jättänyt kahden, kummasteli heidän iloista muotoaan heidän rientäessään hänen ohitseen pois.