— Mikä on musta ja punainen, kiivas ja kiukkuinen, mikä syytöntä rienaa ja rääkkää, joka hyvää ei missään nääkkään —?
— Joka viinalta pahasti löyhkää, joka lyö sekä potkii ja töykkää? jatkoi poika. Se on depositori!
Kempe lensi kuin haukka poikaan käsiksi huutaen:
— Perkele se on! kuuletko, se vanha musta Eerikki.
— Vai Eerikki teillä nimenä on? vastasi poika huolimatta korvapuusteista, joita tuhkatiheään sateli.
Kun vihdoin Kempe kiukusta punaisena lopetti kurituksen, niin vuoti pojan nenästä runsaasti verta, joka näky ei ketään kummastuttanut, niin paljon pahempiinkin näkyihin oli depositioissa totuttu.
Sitten alkoi deposition viimeinen osa. Kempe aloitti juhlallisen puheen selittäen beaanien suussa olevien torahampaitten merkityksen. Ne osoittivat ylellisyyttä ja irstautta nuorisossa, joka sokaisee ymmärryksensä vatsaa rasittavalla ylenpalttisella ruoan ja juoman nauttimisella. Suuresta pussistaan hän otti nyt polvitellen aukeutuvat ja sulkeutuvat puiset pihdit, asetti ne poikien kaulaan ja pudisti, kunnes torahampaat putosivat maahan. Samalla hän sanoi, että he, jos ovat tarkkaoppisia ja kokevat hyödyksensä käyttää opetusta yliopistossa, jonka yhteyteen he nyt pyrkivät, imien ravintoa Academian, alma materin rinnoista, vapautuisivat luonnollisesta ylellisyydestänsä samalla tavalla kuin nyt pääsivät erilleen torahampaista. Pitkät aasinkorvat revittiin sitten pois. Sillä tahdottiin osoittaa, että heidän on ahkerasti tieteitä harjoitettava, ettei heidän enää tarvitsisi olla sen eläimen kaltaisia, jonka korvia he olivat kantaneet. Sitten järjestyksessä irroitettiin sarvet, raakuuden ja sivistymättömyyden vertauskuvat, ja depositori otti säkistään esille suuren höylän, käski asianomaisten paneutua pitkäkseen, ensin vatsalleen, sitten selälleen ja vihdoin kummallekin kyljelle, ensin oikealle, sitten vasemmalle, höyläsi koko heidän ruumistansa mainituissa eri asennoissa, selittäen, että heidän sielunsa on samalla tavalla tieteiden ja vapaiden taiteiden höylättävä. Pedelli toi sitten apulaisineen ison korvon vettä, ja täytettyään sangon valeli depositori pojat kiireestä kantapäähän. Vihdoin pyyhki hän kovakätisesti heidän kasvonsa isolla karkealla rievulla. Tämän kasvoja repivän toimituksen vältti pari poikaa vetämällä taskustaan pyyhkeen, jonka kulmaan sidottuun solmuun oli pantu rahoja, ja ojentamalla sen Kempelle. Tähän puhdistukseen päättyi toimitus. Loppupuheessa kehoitti depositori kaavittua, höylättyä ja puhdistettua joukkoa aloittamaan uutta elämää, taistelemaan myötäsyntyneitä haluja ja pahoja tapoja vastaan, jotka rumentavat sielun samalla tavalla kuin heidän pukunsa oli tehnyt ruumiin rumannäköiseksi. Täten julisti hän heidät vapaiksi ylioppilaiksi, sillä ehdolla kuitenkin, että heidän oli kuusi kuukautta käytettävä pitkiä mustia, depositiopukua muistuttavia viittoja.
Vielä oli beaaneilla tuima koettelemus edessä, päästä salista pihalle taajan ylioppilasjoukon läpi. Yhtenä laumana he ryntäsivät ovea kohden jaellen iskuja oikealle ja vasemmalle ja saaden osaltaan niitä joka paikkaan ruumistaan. Pääsivät he kuitenkin alas portaista lopun lopuksi ja livistivät portille, mutta siellä oli rivi pohjalaisia vastassa.
— Ei sitä niinkään vain mennä karkuun, junkkarit! huusi Ringius.
Ja nyt ottivat he uhrinsa kiinni ja etsivät taskuista rahoja. Ne, mitä löytyi, annettiin Matthias Mathesiukselle.