— Mikä tuo on? kysyi maaherra nähdessään Sundeliuksen koko lihavuudessaan edessään ja kääntyi rehtorin puoleen.
— Hän on toinen surunlapsemme, vastasi rehtori. Yliopiston suurin juopporatti.
— Mikä on nimenne? kysyi maaherra.
— Laurentius Sundelius, teidän armonne, vastasi tämä.
— Joko olette kauankin ollut yliopistossa?
— Hyvin kauan. Olen ollut yliopistolle uskollinen. Minä kuulun yliopiston perustajiin.
— Siis jo viidestoista vuosi opiskeluissa.
— Niin, vähemmän siinä, enemmän ilonpidossa. Kas, minulla on niin huoleton luonnonlaatu.
— Kun ei opinnoistanne tule mitään valmista, niin miksi ette ryhdy käytännölliselle alalle?
— Sitä olen itsekin mediteerannut. Minä pyysin rehtorilta lupaa saada perustaa akademian viereen kapakan; se olisi niin penteleen hyvin kannattanut.