Ylioppilaat remahtivat nauruun.
— Sehän se kuuluu vetävän laihaksi kuin lanka, jatkoi Petrus. Mutta tarvitaan sitä sentään aika lailla hikoilemista, tuskaa, vaivaa ja pinnistystä, ennenkuin Taava langaksi venyy.
— Jollet nyt sulje tuota loruläpeäsi, ärähti Taava, niin vedän sinut vaivaisen langaksi, jotta ei muuta kuin äitisi saa tulla sinua kerimään.
Ja niin vihainen oli hänen äänensä, että Petrus vaikeni, haeskeli sormillaan olemattomia viiksiään ylähuulestaan, kääntyi jälleen toisiin päin ja jatkoi tupakoimistaan.
— Kyllä sillä Taavallakin sydän on, sanoi Matthias, vaikka ei sitä vähillä tunnustele noin paksun lihan läpi.
— Sydän, joka ruksaa ja naksaa, sanoi Petrus, joka loikkii ja koikkii kuin Jumppilan kaivon sammakko, ja se pitää oikeeta peliä, kun aattelee Gabrielia.
Samassa hän jo katsoi viisaimmaksi pujahtaa pöydän alle, sillä Taava kuin ammuttu nuoli kiiti pöytää kohden.
— Herrajestas, Taava, huusi Johannes Mathesius, säästä pienen henkeä.
— Minä nutistan sen rakkarin, sanoi Taava ja yritti siepata Petrusta pöydän alta, jossa tämä korvat luimussa piiloskeli.
— Anna räähkän olla, sanoi Matthias, se on niin pieni vielä, ettei se tiedä, mitä se läpättää.