— Sen minä sinulle kokeneena sanon, että varo sekaantumasta naisiin Suloinen myllerrys se alussa on miehen sisälmyksissä ja levottomana hän heittelehtii vuoteella, kun nainen ajatuksissa kiertää, mutta kun olet naisen sitten omaksesi saanut, niin kirvelevä kiukku herää sisässäsi oman lihasi heikkoutta vastaan. Kirvelevä kiukku, sanon minä, oikea helvetin esimaku, ja silloin sitä huomaa, että nainen on se viraapelityö, mikä tehtiin kaiken muun luomakunnan valmistuttua, että hänet on annettu miehelle, jotta tämä uskoisi löytäneensä paratiisin ja äkkääkin istuvansa helvetin kuumimmalla kiukaalla. Varo sinä itseäsi naisesta, sen minä sanon.
— Mutta minkä sille mahtaa, jos nainen väkipakolla pääsee ajatuksiin? sanoi Mathesius.
— Neuvonpa sinulle keinon, sanoi Cajanus. Kun huomaat, että pääsi kuumenee ja pitkin ihosi pintaa kulkee kihelmöivä väristys, kun kurkkua himo kuristaa ja sylki suussasi kuivaa, niin riisu vaatteet yltäsi ja mene järveen. Ja kun siellä puhtaissa laineissa uiskentelet, niin vannonpa, että nainen unohtuu. Jos on talvi, niin kierittele ilkoisen alasti hangella, ja takaanpa, että kun kalisevia hampain ja värisevin polvin huoneeseen tulet, niin autuaana hymyilet vähän ajan päästä. sillä nainen on kadonnut mielestäsi.
— Kun sinä keinon niin hyvin tiedät, niin miksi itse hairahduit?
— Oli kesäinen ilta ja ukkonen kuljeksi ilmassa, vaikka ei vielä paukahdellut, kierteli vain taivaan nurkkia kuin kettu haaskaa. Minä istuin lehdossa tytön parissa, eikä järveä, ei jokea, ei lähdettä, jonne olisin voinut mennä, ollut missään näkyvissä, sanoi Cajanus, ja raskas huokaus kohosi hänen rinnastaan.
— Tukala paikka!
— Tukala paikka! Ja eikö se ole kirottu asia, että tuollainen napataatta, tuollainen kruikka, tuollainen langanpätkä, kuin tuo minunkin muijani on, tällaisen miehen, jolla on hartiat kuin härällä ja ruumis kuin karhulla, voi tehdä aivan hervottomaksi ja saada lankeamaan? Minä muistan, miten hän heiluttaa hiepautteli kädessään mansikan vartta, jossa kaksi kaunista, punaista marjaa heloitti, muistan, miten hän pisti toisen suuhunsa ja sitten ojensi toisen tätä läpeäni kohden, joka järjen kulkuväyläksi on määrätty, ja miten hän tuolla pienellä marjalla järkeni samensi, niin että koppasin hänet syliini. Eevalla oli omena, ja me syytämme Aatamia, joka siitä puraisi. Turha syytös, aivan turha syytös, sen huomaan, kun itseäni katselen ja omaa kohtaloani visusti tutkin ja punnitsen. Ei omenaa, ei omenaa, vaan mansikka, pieni punainen marjan pipana, ja mies on naisen hallussa. Mutta jos hän silloin sai yliotteen ja luontoni kumosi, niin kyllä hän sittemmin on saanut tuntea, mikä miehen voima on. Ei löydy sitä paikkaa hänen ruumiissaan, ei pikkusormeni kokoista länttiä, johon ei minun käteni olisi läiskähtänyt, eikä tässä saunassa ole sitä palkinpiirtoa, johon en olisi häntä nutistanut, kun hän alkaa mekastaa. Sillä tiedä, vaikka nainen sanan määräyksestä on tuomittu miehelleen alamaiseksi, niin tyytyykö ja alistuuko hän siihen! Ei tyydy, ei alistu, vaan silmille se hyppää kuin vihainen kissa, ja kieli sen käy taukoamatta suussa, ja ääni on kovin kimeä. Silloin ei auta muu kuin oikea kuritus ja Herran nuhde tuntuvassa muodossa. Runsaasti sitä onkin saatu täällä tämän nokisen katon alla viljellä, mutta niinpä on miehen valta vielä pysynyt.
Ja Cajanus nousi, ja alastomana hän käyskenteli pitkin pienoista saunaa, pysähtyi, kun Katriina toi sisään lekkerin, ja karjaisi:
— Pysy pihalla!
Nopeasti katosi Katriina ovesta.