— Tiedätkö, mitä sinä ansaitsisit, senkin peijuuni, tiedätkö? huusi hän. Nöyryytystä ja oikein tuntuvasti, sillä huomaanpa, että sinulla on kova luonto. Ja kurituksen sinä saapa oletkin!
Ja hän riisui kengän jalastaan ja löi sillä poikaa kummallekin korvalle. Sitten täytti hän kengän oluella, sirotti pesästä tuhkaa joukkoon ja sanoi:
— Juo nyt!
Poika puri hampaansa yhteen.
— Vai et aio juoda? karjui Jurvelius. Äitisi rinnoista sinä olet kiukkusi imenyt, mutta nyt saat juoda nöyryytyksen maitoa.
Ja pistäen puukon terän pojan suuhun hän erotti hampaat toisistaan. Nyt pitivät toiset väkipakolla suuta auki, kun Jurvelius sinne kaasi kengästään juomaa.
— No, mene nyt äläkä enää tee syntiä! sanoi Jurvelius, ja kiukuissaan itkien väistyi poika tuvan nurkkaan.
— Siitä tulee vielä esimerkiksi kelpaava ylioppilas, sanoi Matthias
Mathesius, ja oikea pohjalainen riitinki sen mielessä on. Mutta voi
niitä beaaneja, jotka tämänkin sarviaisjuhlan saavat hänelle korvata.
Minä en tahtoisi olla niiden miesten housuissa.
Tämän arvelun pitivät kaikki oikeana, ja moni ystävällinen katse osui nurkassa olevaan poikaan. Hän oli napissut pennaaliaikansa velvollisuuksia vastaan ja oli siis ansainnut rangaistuksensa, mutta eihän hyvä kuritus ole muuta kuin ojennukseksi, arvelivat kaikki.
Sundelius istui penkillä nojaten seinään ja sääret harallaan imien piippua. Viitaten kalpealle, hennolle pojalle hän huusi: