— Kuka minut on siksi tehnyt? Sinä, joka sairasta löit. Ja nyt ylös penkiltä! Minä en vastaa mistään, ellet heti paikalla nouse jaloillesi.
— Älä heiluta noin piiskaa minun nenäni edessä, taikka minun vihani nousee.
— Minä en pelkää sinun vihaasi! Nousetko siitä, vai sivallanko punaisen raidan sinun mahaasi?
— Johan minä nousen, mutta armias taivas, kiitä onneasi, etten likistä sinua liiskaksi.
— Millä sinä likistäisit? Oletko enää pitkään aikaan saanut käsiäsi ristiinkään? Tanssi nyt, tanssi, taikka tästä syntyy sellainen polska, että veri pursuu jokaisesta reiästä ruumiissasi.
— Katsokaa, toverit, huusi Sundelius, kuinka hän minua häpäisee!
Ettehän salli, että beaani näin vanhaa ylioppilasta kohtelee?
— Hoida itse asiasi! huusivat nauraen toiset, joita mekastus huvitti.
— Näin minun oppilaani minut ylenantavat! huusi Sundelius.
— Joko tanssit? huusi poika.
— Johan minä sen teen. Kas näin, kas näin!