— Peli soimaan, ja nyt se polska alkaa!
— Eihän tähän peliä tarvita.
— Jotta et tahdissa kompastu. Hyppää! Korkeammalle! Kyllä minä sinun kinttujasi kiverrän!
Ja uhaten piiskallaan pakotti poika Sundeliuksen tanssimaan, tanssimaan monta kierrosta tuvan ympäri. Lopulta hän aivan henkihieverissä horjahti penkille pöydän luo, tarttui viinasankoon, ryyppäsi pitkän ryypyn, horjui vuoteelle, ja kohta kuului sieltä kova kuorsaus.
Mutta tanssin loputtua nousivat miehet paikoiltaan, ja Gabriel
Tuderus, joka tähän asti oli ollut vaiti, sanoi:
— Tule, poika, niin suljen sinut syliini. Vielä se vanha pohjalainen sisu elää, sen sinä todistat.
Ja ystävällisinä kättelivät kaikki poikaa. Mutta Gabriel Tuderus sanoi:
— Sellainen tulee oikean ylioppilaan olla. Sydän kuin kultaa, kieli kuin puukko ja käsi kuin taivaan salama. Ja kun nyt olet tullut meidän joukkoomme, niin tiedänpä, että osaat oikein elää. Toisella kädellä pitelet valkeuden maan kerubia ja toisella nyit pirua hännästä.
VI
Martinus Stodius, itämaisten kielten professori, istui työhuoneessaan, joka samalla oli hänen makuuhuoneensa. Talvinen hämärä oli jo verhonnut kaupungin, ja varjot kulkivat huoneessa peittäen kaikki sen esineet. Punainen juova taivaanrannassa kajasti viimeisenä silmuna siitä suuresta verkosta, jonka aurinko oli heittänyt yli maan ja nyt kokosi kultaisten porttiensa taakse. Sinisenä hohti hanki ikkunan alla.