— Anna minun olla! Mikä noita likkalapsia riivaa aina, kun ne eivät voi antaa miesten olla rauhassa?
— Minä olen kihlattu Gabriel Tuderuksen kanssa, sanoi Barbara.
— Oletko? Oikein todella? Se oli siunattu asia, sillä nyt hän saa opettaa minulle, kuinka se toisen miekan katkaiseminen käy.
— Vai itseäsi sinä heti ajattelet!
— Itseäsi sinäkin ajattelet, kyllä minä jo tyttölapset tunnen, sanoi
Erik. Ja onhan hän lankona minullekin jotain velkapää neuvomaan.
Nauraen suuteli Barbara taas häntä, mutta Erik sylkäisi ja sanoi:
— Hyi perhana! Älä tule enää minun suuhuni, sen minä sinulle sanon.
En minä ole mikään vauva, vaan mies.
Barbara nauroi.
— Naura vain, sanoi Erik, mutta kun minä ensi Martin-päivänä täytän yhdeksän vuotta, niin en annakaan enää likkojen lipiä ja nuolla naamaani.