Juotuaan ensimmäisen tuopillisen olutta kysäisi hämäläinen:
— Minä en oikein muista, mistä se meno meidän välillämme sai niinkuin alkunsa.
— Et sinä sitä taida tietääkään, sillä enhän ole vielä joutunut puhumaan siitä, kun on ollut siksi paljon muuta hommaa, sanoi Ringius. Se sai alkunsa naisesta, vaimonpuolisesta sikiöstä.
— Kai sinä totta puhut, ja miksi et puhuisi, mutta minä en nähnyt mitään naisenpuolista, vastasi hämäläinen.
— Sinä olet käynyt sen maaherran piian luona, etkö olekin?
— Onhan tuolla tullut käydyksi toisinaan.
— Minä olen siellä myöskin käynyt.
— No mutta —! Sellainenko kaksipuolinen otus se oli? En sitten ihmettele, että minuun iskit, ja annan sen sinulle anteeksi, sillä tuleehan meidän toisiamme ymmärtää tässä maailmassa. Mutta miksi et sanonut sitä, ennenkuin sivalsit seipäällä otsaluuhuni? Jos sen olisit tehnyt, niin olisimme yhdessä antaneet tuolle naiselle sen, minkä jaoimme toisillemme, sillä sen hän olisi ansainnut.
— Ei sitä joudu kaikkea ajattelemaan, kun kiukku kutittaa sisua, sanoi Ringius.
— Kyllä minä sen naisen nyt heitän hornan tuuttiin, ja pysyköön hän siellä, sanoi hämäläinen.