Ja nauraen läksi joukko tuvasta.
Makeasti nauroi professorikin. Kun hän nousi lähteäkseen kotiaan, sanoi hän itsekseen:
— Voi noita minun pohjalaisiani! noita minun pohjalaisiani! Kun Jumala senkin vyyhden selvittää, niin näkee hän, että lujaa siinä on lanka, mutta täynnä kireitä solmuja!
XII
Sundelius muutti keväällä asuntoa. Hän oli asustanut sen talven erään suutarin luona, syönyt heidän ruokaansakin, ollut, kuten hän itse sanoi, "perhepurtilon porsaana" ja jättänyt sen maksamatta, ei ilkeyksissään, vaan siitä yksinkertaisesta syystä, ettei hänellä ollut rahoja, millä olisi velkansa suorittanut. Lopulta suutarin akka jo kiukustui ja uhkasi ajaa Sundeliuksen pellolle. Tämä uhkaus jäi täyttämättä, sillä suutari sairastui, ja akka unohti kaikki muut asiat sen aikana.
Hän oli miestään julkeasti aina kuranssannut. Nyt hän kävi katuvaiseksi, ja virsiä veisaten hän istuskeli miehensä vuoteen ääressä itkeä pillittäen ja puhuen hänelle kuolemasta.
Akka oli aivan varma miehensä viimeiselle matkalle lähtemisestä; sen vuoksi hän kerran kääntyi Sundeliuksen puoleen ja sanoi:
— Loppu jo lähenee, loppu jo lähenee! Täytyy jo ajatella hautajaisiakin.
— Mitä sitä suotta ennen aikojaan niitä ajattelee, vastasi
Sundelius. Ainahan sitä kuolleen kuopata ennättää.
— Erotus sitä kuolleillakin on!