— Täyttäkääs tuosta piippunne, sanoi Filosoofi ojentaen eukolle laatikon, joka sisälsi erinomaista tupakkaa.
Emäntä kaivoi piipun hameensa taskusta.
— Hm, mitähän tuokin on olevinaan?… sammaleita… Vai yhdessä sitä nyt luetaan, hohhoi. Mutta päntätkää vaan päähänne, parempi se taitaa ollakin, pois minäkin lähden. Kai maar ne maisterit teitä kovasti kuranssaavat?… Pois menen, "Taavetin huoneen herraa" lukemaan… Pane pelti kiinni heti, kun kekäleet ovat palaneet, tiedä se.
Pian olivat kaikki pojat saapuneet.
Mutta kovinpa oli Monte Carlon elämä muuttunut sen jälkeen kuin "koko kansa oli tullut raittiiksi", kuten Pelle sanoi. Perin harvoin sinne enää tultiinkaan, eikä ohjelmaa tahdottu saada huvittavaksi, kun kortitkin oli heitetty pois. Pelipankkia pidettiin nyt jonkinlaisena kertauspaikkana, jossa tärkeimpien kirjotusten ja kokeitten edellä käytiin läpi pääkohdat oppikirjoista. Puheenjohtajan paikalle oli siirtynyt Runoilija, joka muutenkin jälleen hallitsi luokkaa, kun Filosoofi oli muuttunut hiljaiseksi ja alakuloiseksi.
Runoilija puhui:
— Pojat! Eikö totta? Me emme järjestä mitään avustussuunnitelmaa ylioppilaskirjotusten varalle. Eihän meille ole niin tärkeätä, läpäisemmekö niissä, mutta mukavaa on itsekunkin koetella voimiaan. Pelaamme rehellistä peliä — lukuunottamatta tietysti matematiikkaa, josta jo on sovittu.
— Olkoon niin, vastasi Harjanne, ja toiset yhtyivät häneen.
Runoilija otti ruotsin kieliopin taskustaan.
— Huomenna on ensimäinen ylioppilaskoe: ruotsin kirjotus. Palautanpa siis muistiinne tärkeimpiä kohtia kieliopista, sanoi hän.