Tupakat sytytettiin ja selostus alkoi.
Oli omituista nähdä poikien, jotka ennen olivat laulaen heiluttaneet punssilaseja, nyt istuvan totisin naamoin viisauttaan lisäämässä. Tilan ahtauden vuoksi otti Harjanne Rannan Martin polvilleen, Seppänen huojutti ruumistaan, ja Pelle sauhutteli kuin veturi.
Mutta tarkkaavaisuus tuntui ajan kuluessa laimenevan. Yksi ja toinen alkoi tehdä kärsimättömiä liikkeitä. Pelle ravisteli tuhkaa vierustoverinsa niskaan ja sai etusormipistoja korvaukseksi.
— Jos infinitiivi seuraa suomenkielen passiivia, on man sanaa aina käytettävä, selitti Runoilija hehkuva puna poskipäillä.
— Pyns-viiniä olisi käytettävä! hihkaisi Pelle yhtäkkiä.
— Suus kiinni! komensi Runoilija äreästi.
Jälleen jatkui esitys rauhassa hetkisen. Kuumuus alkoi käydä sietämättömäksi.
— Hottentotti oli kyllä viisas miesi,
joten otti pikku tuikun murheeseen…
Pelle se oli, joka sillä tavoin hyräili, ja Harjanne yhtyi häneen matalalla bassollaan.
— Eihän tästä tule mitään, murahti Runoilija rypistäen kulmiaan ja teeskennellen suuttumusta.