— Kuinka Sahra sillä lailla luokasta lähti? uteli Sundberg epäillen.
— En minä tiedä, enkä oikein muistakaan, olin sekaisin… Luin yöllä matematiikkaa kahteen asti. Sitten osui käsiini Lagerlöfin "Aarne herran rahat". En malttanutkaan keskeyttää, vaan luin loppuun yhtä päätä enkä enää saanut rahtuakaan unta… Siellä luokassa minusta ihan näytti, kuin olisi muurin raosta alkanut virrata verta.
— Ei pidä valvoa, sanoi rehtori. — Sinä olet ollut koko talven niin väsyneen ja heikon näköinen. Johan minä siitä kerran huomautinkin.
Kun opettajat olivat menneet, tuli muutamia poikia.
— Sinähän olet täydellinen hurjimus, kun rupeat, intoili Puhakka. —
Tunti meni Sudelta että hurahti, ja minä pelastuin.
— Mutta mitenkä selvitään ylihuomenesta? kysyi Ström.
— Jätä se vaan minun huolekseni, vastasi Runoilija. — Ja tiedättekö, pojat. Minä ajan teidät nyt pois, sillä tahdon nukkua. Valvoin tosiaankin koko viime yön näyttääkseni väsyneeltä. Luin "Taistelua Roomasta".
Seuraavana päivänä Runoilija oli koulusta poissa.
* * * * *
Maisteri Sundberg astuskeli opettajain huoneen suuren pöydän ympäri, miettiväisenä poltellen paperossiaan. Oli jälleen kertaustunti edessä. Hän tutki huonotuulisen näköisenä muistikirjaansa. Sangen merkillistä. Kolmella oppilaalla, jotka ennen olivat olleet parhaita luokallaan, oli nyt auttamattomasti ala-arvoiset kokeet, eikä heidän tuntiosaamisestaankaan ollut mitään hyvää sanottava. Maisteri piti ajatuksissaan seuraavan ankaran monoloogin: