— Tässä piilee ilkeyttä, juonia. Toiset ovat varsin tyydyttävästi edistyneet; miksi juuri nämä kolme, jotka muissa aineissa ovat kaikkein etevimmät, jäävät takapajulle? He tekevät kiusaa, uhmailevat, he luulevat, etten uskalla heitä reputtaa. Mutta siinä he erehtyvät. Neljä annan joka miehelle, ehdot, että paukahtaa, elleivät nyt erityisesti kunnostaudu… Ja Ström! Sellaiset kokeet, eikä mies osaa tunnilla juuri mitään. Saanut kenties apua, mutta kyllä minä nyt otan selvän, mitä hän tietää…
Puhelin pärähti soimaan. Maisteri Björk riensi vastaamaan.
— Sundberg, sinua kysytään, sanoi hän.. Susi otti kuulotorven.
— Haloo!… On kyllä… Kotiinko? Ei se käy mitenkään laatuun, tunti alkaa juuri… Välttämätöntäkö? Onko rouva niin sairas?… Vai niin, hän pyytää. Mutta… Täytyy sitten tulla. Lähden aivan heti.
Maisteri veti päällystakin harteilleen ja lähti kiirein askelin asuntoaan kohti. Mikähän hänen vaimolleen oli tullut? Kun ei muistunut mieleen palvelustytöltä jo puhelimessa kysyä?
Mutta kovinpa hän hämmästyi, sillä päästyään eteiseen kuuli hän selvästi puolisonsa helakan naurun salista. Hän avasi oven.
— Oo! Tuletko sinä jo kotiin? Minä luulin sinulla vielä olevan tunteja? kysyi hänen vaimonsa iloisesti, kaataen kahvia tuomarinrouva Häggin kuppiin.
Sundberg tervehti vierasta ja sanoi kummastellen:
— Tämäpä merkillistä, hyvin merkillistä. Minulle soitettiin juuri, että sinä olit sairastunut ja tahdoit tavata minua. Minulla ei mitenkään olisi ollut aikaa, mutta sanottiin, että minun välttämättömästi piti tulla.
Molemmat rouvat katsoivat toisiinsa.